Tilitoimistopalvelut

Palveluidemme paras kärki on työnantajayritysten kokonaispalveluissa.

Osaamisemme perustuu jatkuvaan kouluttautumiseen. Niin pysymme ajan tasalla myös alati uudistuvista viranomaisohjeista ja käytännöistä. Meillä jokainen työntekijä on täysiverinen ammattilainen.

Asiakkaamme saavat merkittävää taloudellista hyötyä, kun asiat tehdään oikea-aikaisesti oikein mitoitetusti ja yrittäjän parasta etua ajatellen.  Meillä jokainen asiakas saa nimetyt vastuuhenkilöt hoitamaan kaikkia asiakkaan asioita.

Asiakasjoukkomme koostuu yksinyrittäjistä aina 50 henkilöä työllistäviin yrityksiin.

Tilitoimistopalvelut Taloustaitajalta

Tilinpäätösten ennakointi tuo suurta etua asiakkaillemme.

Kirjanpidon tärkein tehtävä on tuottaa hyödynnettävää tietoa yritykselle itselleen.

On todellakin väliä sillä miten tilinpäätös laaditaan ja mitä toimia päätetään tehdä jo ennen tilinpäätöstä, ennen tilikauden päättymistä. Asiantuntijamme auttavat tilinpäätösten suunnittelussa.

Liiketapahtumien ja tositteiden kirjaamisen ja lakisääteisten viranomaisraporttien, kuten alv-raporttien, tilinpäätöksien ja veroilmoituksien laatimisen lisäksi taloustaitajamme tekevät myös muuta yrityksesi toimintaa palvelevaa laskentaa.

Procountor a+ on luotettava yhteistyökumppanimme.
Olemme Isännöintiliiton jäsenyritys!
Olemme Isännöintiliiton jäsenyritys!
Hausvise on luotettava yhteistyökumppanimme!
Netvisor on luotettava yhteistyökumppanimme!
Netvisor on luotettava yhteistyökumppanimme!

Taloushallinnon palvelut

Työnantajayrittäjä, harkitsetko ensimmäisen työntekijän palkkaamista vai oletko jo palkannut?

Työntekijän palkkaaminen tekee yrittämisestä astetta vakavampaa. Hoidamme työntekijöiden palkanlaskennan, työnantajasuoritukset ja työntekijöille palkkalaskelmien lähettämisen sekä tarvittavat viranomaisilmoitukset.

Autamme työnantajayrityksiä palkanlaskennan ohella ohjeistamalla myös,  mitä on otettava huomioon työntekijän palkkaamisessa, miten se vaikuttaa verotukseen ja niin edelleen. Meillä on vuosikymmenten kokemus työnantajayrittäjien auttamisesta.

Tilitoimistopalvelut Taloustaitajalta

Mitä muuta taloushallinnon palveluja yrittäjän kannattaa ulkoistaa?

Taloushallinnon asioiden ulkoistaminen on edullinen ja sujuva ratkaisu hoitaa osto- ja myyntireskontrat sekä ostovelkojen ja myyntisaatavien valvonta. Asiakkaamme saavat kokonaisvaltaisen taloushallinnon hoitamisen yhdeltä luukulta.  Reskontrien hoidon lisäksi palkkahallinto ja palkanlaskenta on tavallisimpia meille ulkoistettuja palveluja.

Verotus ja sähköinen taloushallinto

Oppaasi veroviidakossa

Verotus on monien suulla kuvattu sillisalaatiksi tai tilkkutäkiksi. Käytännöt, ohjeet, järjestelmät ja  säännöt muuttuvat usein. Liiketapahtumien käsittely on usein automatisoitua, kirjanpitäjän asiantuntemus on silti tarpeen monessa kohdin, kuten oikeiden veroratkaisujen suunnittelussa ja tuloveroilmoituksen täyttämisessä sekä johtopäätösten ja suositusten laatimisessa yrittäjän käyttöön.

Me ammattilaisina otamme vastuun siitä, että asiat hoituvat oikein voimassa olevien sääntöjen mukaan. Vaikka verotus kokonaisuutena on mutkikas ja moniulotteinen, siitä on mahdollista saada ammattilaistemme avulla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia asiakkaan liiketoiminnan hyödyksi.

Tilitoimistopalvelut Taloustaitajalta

Sähköiset palvelut

Rakennetaan yhdessä sinun yrityksellesi sopiva palvelupaketti, esimerkiksi eKuitti ja laskujen kierrätys.

Sähköiset palvelut ottavat alaa jatkuvasti enemmän. Vähintäänkin asiakkaan tiliotteiden lukeminen suoraan järjestelmiimme ja tapahtumien automaattinen tiliöinti säästävät aikaa ja kustannuksia.